Top right Top left
Ranskalaisen elokuvan viikko | Tulosta |
Kirjoittanut Riikka   
02.03.2010

Image 

 

Ranskalaisen elokuvan viikko
21.-25.4.2010
Minnansali

Vuosittain maaliskuun 20. päivänä vietetään kansainvälistä frankofoniapäivää. Päivä on omistettu ranskan kielelle, joka yhdistää 200 miljoonaa virallisena kielenään puhuvaa sekä 870 miljoonaa ihmistä 70 maassa, jotka muodostavat kansainvälisen frankofoniayhteisön. Eri puolilla maailmaa järjestetään monenlaisia kulttuuritapahtumia.

Vuonna 2006 ensimmäistä kertaa järjestetty ranskalaisen nykyelokuvan valtakunnallinen kiertue tuo jälleen väriä Suomen elokuvakevääseen. Kiertue esittelee tuoretta ranskalaista laatuelokuvaa sekä tällä kertaa myös yhden klassikon, tammikuussa edesmenneen mestariohjaaja Eric Rohmerin menestyselokuvan ”Clairen polvi” (1970). Yhteistyö Ranskan kulttuurikeskuksen kanssa mahdollistaa näiden laadukkaiden mutta Suomessa tuntemattomien elokuvien tuomisen suurelle yleisölle. Ranskalaisen nykyelokuvan kiertue järjestetään jo viidettä kertaa.

Ranskalaisen elokuvan viikon Jyväskylässä järjestää Keski-Suomen elokuvakeskus huhtikuussa 21.-25.4. Elokuvat esitetään Jyväskylän kaupunginkirjaston Minnansalissa. Kiertueella nähtävät elokuvat tarjoavat draamaa, jännitystä ja tunteiden ristiriitoja, höystettynä tietenkin komedialla, joka on aina ollut erittäin tärkeä osa ranskalaista elokuvakulttuuria. Elokuvissa nähtäviä teemoja ovat mm. rakkauden kaipuu ja vaietut pelot.

Elokuvakiertueen järjestävät alueelliset elokuvakeskukset yhdessä Ranskan kulttuurikeskuksen ja paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Esitettävät elokuvat on tekstitetty englanniksi.


Aikataulu:

Ke 21.4. klo 18.00 Claude Miller: UN SECRET, 2007    
La 24.4. klo 12.00 Eric Rohmer: LE GENOU DE CLAIRE, 1970
La 24.4. klo 14.00 Alain Resnais: COEURS, 2006        
Su 25.4. klo 13.00 Bruno Dumont: FLANDRES, 2006
Su 25.4. klo 15.00 Christophe Honoré: LES CHANSONS D'AMOUR, 2007  

Minnansali, Liput 5 € / sarja 20 €


Elokuvat:

Coeurs (”Sydämiä”)
Alain Resnais, 2006
Drama, 120 min, englanninkielinen tekstitys / English subtitles
K13
http://www.imdb.com/title/tt0498120/

Kiinteistönvälittäjänä toimiva Thierry etsii kuumeisesti yhteistä asuntoa vaikeille asiakkailleen Nicolelle ja Danille.  Työtoverinaan hänellä on Charlotte, joka lainaa hänelle nauhoituksen pitämästään televisio-ohjelmasta. Tämä uskonnollinen varieteeohjelma hämmentää kovasti Thierryä. Thierryn nuori sisar Gaëlle etsii salaa rakkautta turvautuen jopa lehti-ilmoituksiin. Armeijan palveluksesta erotettu Dan viettää päivänsä erään hotellin baarissa, jossa uskoutuu baarimikko Lionelille. Varmistaakseen sairaan isänsä iltahoidon Lionel pyytää avuksi vapaaehtoisen kotiavustajan. Charlotte ilmoittautuu tehtävään. Näin yhden henkilön toiminta voi mullistaa toisen kohtalon ilman että tuntee saati tapaa tätä.

Elokuva on saanut kansainvälisiä palkintoja mm. ohjauksesta, Hopeinen leijona –palkinto Venetsian elokuva-festivaaleilla. Alain Resnais on klassikko-ohjaaja, joka tunnetaan mm. elokuvasta ”Hiroshima rakastettuni”

Seven lonely lives in Paris: a middle-aged estate agent who thinks a colleague is sending messages in video tapes she loans him; his co-worker whose Bible is close at hand in times of stress; her late-night charge, who's an angry, nasty bedridden old man; his son, a patient bartender; the bartender's best patron, an ex-soldier who's lost his moorings while his fiancée looks for a large flat for them; and, the estate agent's much younger sister, who answers ads in the personal and waits in cafés with a red flower pinned on her jacket. Will any connect? Can open hearts trump fears?


Flandres
Bruno Dumont, 2006
Drama / war / action, 91 min, englanninkielinen tekstitys / English subtitles
K15
http://www.imdb.com/title/tt0450680/

Flanderissa, Pohjois-Ranskassa Demester jakaa elämänsä maatilansa ja lapsuudenystävänsä Barben välillä. Barbeen rakastuneena Demester sietää tämän oudot tavat ja rakastajat. Demester ja muita seudun nuoria lähtee sotaan kaukaiseen maahan. Sodan äärimmäinen julmuus, toveruus ja pelko muovaavat Demesteriä sotilaana. Vuodenaikojen vaihtuessa Barbe odottaa yksin ikävöiden sotilaiden paluuta. Traagisella tavalla sota kärjistää näiden kahden henkilön tunteita äärimmäisyyksiin. 

Elokuva on voittanut Cannesin elokuvafestivaaleilla Grand Prix -palkinnon vuonna 2006.
 
Demester shares his time between his farm and walks with Barbe, his childhood friend. He loves her, secretly and painfully, accepting from her the little that she can give him. Along with others his age, Demester leaves to be a soldier in a war in a far off land. Barbarity, camaraderie and fear turn Demester into a warrior. As the seasons go by, Barbe, alone and wasting away, waits for the soldiers to return. Will Demester's intense love for Barbe save him?



Les Chansons d'amour (“Lauluja rakkaudesta”)
Christophe Honoré, 2007
Drama / musical, 100 min, englanninkielinen tekstitys / English subtitles
K13
http://www.imdb.com/title/tt0996605/

Pariisin kymmenes kaupunginosa toimii elokuvan näyttämönä nuorten aikuisten ystävyys- ja rakkaus-suhdekiemuroissa. Julie ja Ismaël ovat seurustelleet pitkään ja kuvaan astuu Ismaëlin työkaveri Alice. Rakkauden tarinoihin punotut kolmetoista laulua sulautuvat kiinteästi juoneen. Niiden avulla henkilöt pystyvät paljastamaan toisilleen enemmän, kuin mitä kenties muuten pystyisivät. Kaikki näyttelijät esittävät laulunsa itse. Yhtenä laulajana ja pääosan esittäjänä on ranskalaisen elokuvan nuori lahjakkuus Louis Garrel. Les Chansons d’amour oli ensimmäinen musikaali sitten Lars von Trierin voitokkaan elokuvan ”Dancer in the Dark” (2000), joka valittiin Cannesin kilpailusarjaan. Elokuva sai parhaan elokuvamusiikin César -palkinnon vuonna 2008.

Julie's boyfriend Ismaël lives with her; rather than worry about the time he spends with his colleague Alice, Julie invites Alice to join them. The three walk the streets of Paris, party, read, and sleep together. Sometimes it's lighthearted, sometimes there are jealousies. Then death strikes. In various ways, those left come to terms with the departure and absence of a loved one: showing concern, eating together, attempting new relationships, trying to "be there" for the other. Then, the spirit returns and new commitments are possible. The romantic elements of musical comedy play in contrast to the ambivalence of the lyrics and the story.


Un secret (“Salaisuus”)
Claude Miller, 2007
Drama,107 min, englanninkielinen tekstitys / English subtitles
K13
http://www.imdb.com/title/tt0490234/

Ainoana lapsena kasvanut ujo François kuvittelee itselleen veljen ja keksii vanhempiensa tarinan. 15-vuotiaana hän saa kuulla eräältä perheystävältä järkyttävän totuuden vanhempiensa menneisyydestä, joka on kaukana siitä idyllisestä kuvasta, jota hän on vaalinut sisimmässään. Elokuvan pohjana on tunnetun psykoanalyytikon Philippe Grimbertin romaani ja taustana Ranskan miehitysvuodet ja juutalaisperheiden raskaat kokemukset. Tarina on omakohtainen myös ohjaaja Claude Millerille (s.1942): suuri osa hänen suvustaan kuoli keskitysleireillä, ja hänen vanhempiensa kokema pelko heijastui pojan lapsuuteen.

A secret follows the saga of a Jewish family in post-World War II Paris. François, a solitary, imaginative child, invents for himself a brother as well as the story of his parents` past. But on his fifteenth birthday, he discovers a dark family secret that ties his family`s history to the Holocaust and shatters his illusions forever. Adapted from Philippe Grimbert`s celebrated truth-inspired novel, Memory.


Le genou de Claire ("Clairen polvi")
Eric Rohmer, 1970
Drama,105 min, englanninkielinen tekstitys / English subtitles
http://www.imdb.com/title/tt0065772/

Ranskan uuden aallon tärkeimpiin ohjaajasuuruuksiin lukeutunut Eric Rohmer kuoli tammikuussa 2010 89-vuotiaana. Pitkä ja värikäs ura pitää sisällään viitisenkymmentä pitkää elokuvaa kuudelta eri vuosikymmeneltä. Ohjaajamestarin kunniaksi elokuvaviikkojen ohjelmaan on valittu yksi hänen tunnetuimmista ja pidetyimmistä elokuvistaan.

Clairen polvi kertoo kulttuuriattasea Jeromesta, joka viettää viimeistä lomaansa poikamiehenä Annecy -järvellä, jossa hän tapaa vanhan kirjailijaystävänsä Auroran. Aurora esittelee tälle vuokraemäntänsä rouva Walterin ja tämän 16-vuotiaan tyttären Lauran. Laura ei peittele rakastumistaan Jérômeen. Aurora löytää tästä idyllistä aiheen seuraavaan kirjaansa. Mutta Lauran sisarpuolen Clairen saapuminen hämmentää Jérômen. Hän ihastuukin Claireen ja tämän polvesta kehittyy hänelle pakkomielle.

Cultural attache Jerome spends his last holidays as a bachelor at Lake Annecy where he meets Aurora, an Italian writer and old friend. She talks him into a flirt with his landlady's teenage daughter, Laura, but he falls for Laura's half-sister Claire and develops a desire to caress her knee.

Ranskalaisen elokuvan viikon on koonnut Pohjois-Karjalan alueellinen elokuvayhdistys ry.

 

Ranskalaisen elokuvan viikko muualla Suomessa /
French Film Week in Finland

Joensuu 16.-20.3.
Outokumpu: 31.3.-1.4.
Oulu 24.-29.3.
Kuopio 2.-5.4.
Pori: 7.4.
Lahti: 17.-18.4.
Jyväskylä: 21.-25.4.
Tampere: 24.4.-29.4.
Rovaniemi 10.-11.4.

 

Viimeksi päivitetty ( 15.04.2010 )
 
< Edellinen   Seuraava >
right
Bottom right Bottom left